Enemmän alushameita kuin merirosvoilua: The Lady's Guide to Petticoats and Piracy

Mackenzi Lee: The Lady's Guide to Petticoats and Piracy. Lukenut Moira Quirk. HarperAudio, 2018. Kesto: 11 h 16 min

Aloitin tämän kirjan lähes suoraan The Gentleman's Guiden jälkeen, sillä olin rakastunut hahmoihin ja maailmaan. Odotuksia oli ykkösosan pohjalta paljon, eivätkä ne valitettavasti kaikki täyttyneet.

Felicity Montague on uhrannut paljon aikaa ja energiaa lääkärinkoulutukseen pyrkimiseen vain tullakseen sukupuolensa takia torjutuksi uudestaan ja uudestaan. Hän kuitenkin tuntee idolinsa tohtori Alexander Plattin elämäntarinan ja tietää, että epätodennäköisistäkin lähtökohdista on mahdollista tulla arvostetuksi tieteentekijäksi, eikä ole valmis luovuttamaan helpolla. Kun Felicity kuulee tilaisuudesta tavata tohtori Platt ja päästä mukaan tämän seuraavalle tutkimusmatkalle, ei mikään voi pidätellä häntä matkaamasta Euroopan halki tohtorin luo - ei hänen veljensä paheksunta, ei matkakumppani Simin hämäräperäisyys eikä edes tieto siitä, että tohtori Plattin morsian on Felicityn lapsuudenystävä Johanna, josta Felicity ei eronnut hyvissä väleissä.

Sisältövaroitukset: homofobia, seksismi, rasismi, huumeaddiktio

Telaketjufeminismiä 1700-luvulla! Tässä kirjassa ehdottomasti ilahduttavinta on sen raudanluja feministinen viesti: sukupuolesi ei voi estää sinua tekemästä mitä ikinä tahdot, sinulla on oikeus viedä tilaa tässä maailmassa, naisten väheksynnälle on tultava loppu juuri nyt. Erityisen kunniamaininnan kirja ansaitsee siinä, miten se käsittelee "et ole kuin muut tytöt" -ajatusta: Felicity pitää itseään ystäväänsä Johannaa parempana, koska ei ole kiinnostunut "tyttömäisistä" jutuista kuten mekoista ja juhlista, mutta kirjan aikana hän saa huomata, että jos feminimisi ei ole intersektionaalista ja kaikkia varten, se ei ole feminismiä. Vapautta ei saavuteta sopeutumalla patriarkaatin vaatimuksiin siitä mikä sen mielestä on oikeanlaista feminiinisyyttä tai toteuttamalla "hyvä jätkä"-roolia, vaan luomalla tilaa kaikille olla arvostettuja sellaisina kuin ovat.

The Lady's Guiden toinen suuri meriitti on, että se jatkaa edeltäjänsä perinnettä tuomalla historiallisen fiktion etualalle ihmisiä, joista ei paljon historiallista fiktiota kirjoiteta. Felicity on aromanttinen ja aseksuaalinen, ja siitä huolimatta ettei näitä sanoja 1700-luvulla tietenkään ollut käytössä, tulee asia kyllä ilmi ja selitetyksi. Hänen matkakumppaninsa Sim on pohjoisafrikkalainen, biseksuaalinen muslimityttö. Johanna taas osoittaa, miten ulkonäkö ei kerro ihmisestä kaikkea, ja kuinka aliarvostettua kiltteys ja myötätunto maailmassamme on. Toki myös Monty ja Percy ovat kirjassa mukana, mutta huomattavasti pienemmissä rooleissa.

Juonellisesti The Lady's Guide on heikompi kuin The Gent's Guide. Se tuntuu enemmän päämäärättömästi vaeltavalta, vaikka kirjassa onkin monia erinomaisia juonikulkuja ja loistavia kohtauksia, sekä joitain kutkuttavia käänteitä. Kokonaisuutena juoni kuitenkin kaipaa koherenssia.

Toinen heikkous kirjassa oli mielestäni äänellinen. Felicity tuntui oleellisesti erilaiselta ihmiseltä kuin millainen kuva hänestä ensimmäisessä kirjassa tuli - ei huonommalta, mutta erilaiselta. Mikä on sääli, sillä hän on sarkastisen silmienpyörittelyn maailmanmestari The Gent's Guidessa. Tähän tunteeseen voi myös vaikuttaa äänikirjan lukijan tulkinta hahmosta ja hänen tapansa lukea, mihin en oikein missään vaiheessa kiintynyt. Erityisesti hänen tapansa lukea Montya ja Percyä jää kirkkaasti toiseksi Christian Coulsonin tulkinnalle ensimmäisessä kirjassa, joten olen taipuvainen uskomaan, että Felicitykin olisi tuntunut tutummalta jonkun muun lukemana. Haluaisinkin jossain vaiheessa lukea molemmat kirjat paperilta nähdäkseni, onko dissonanssi silloin yhtä suuri. Tälle kirjalle paperi olisi tainnut olla parempi valinta alusta saakka, kun taas The Gent's Guiden äänikirjaversio on käsittämättömän hyvä.

Lopuksi täytyy vielä mainita kirjan nimen aiheuttamista vääristä johtopäätöksistä: The Lady's Guide to Petticoats and Piracyssa on hyvin vähän alushameita (joskin lopulta yllättävän tärkeässä roolissa!) ja vielä vähemmän merirosvoilua, mikä oli minulle suuri pettymys. Rakastan aina hyvää merirosvokirjaa. (Tiedän että nimi on rakennettu allitteraatio mielessä, mutta silti. Vähän on huijattu olo.) Kirja kuitenkin korvaa merirosvoilun puutteen lohikäärmeillä, mikä enemmän kuin riittää minulle. Rakastan aina myös hyvää lohikäärmekirjaa.

Mackenzi Lee kirjoittaa edelleen mukaansatempaavasti ja ilahduttavasti, ja odotan innolla hänen uusinta kirjaansa Loki: Where Mischief Lies sekä hänen seuraavaa kirjaansa The Madness Blooms! Lisäksi häneltä on tulossa The History of the World in Fifty Dogs, minkä nimen pitäisi jo puhua puolestaan.

Neljä tähteä

HelMet 2018:
29. Kirjassa on lohikäärme

HelMet 2019:
28. Kirjan kannessa on kuu

#Queer52: The Gentleman's Guide to Vice and Virtue

Mackenzi Lee: The Gentleman's Guide to Vice and Virtue. Lukenut Christian Coulson. HarperAudio, 2017. Kesto: 10 h 47 min

Tätä olin odottanut, ja odotus palkittiin! Ja mikäs sen parempi aloitus Pride-kuukaudelle kuin arvioida seuraava kirja #Queer52-haasteesta, jonka aloitimme kaksi vuotta sitten Pride-kuussa.

Henry "Monty" Montaguella on edessään viimeinen vapauden vuosi: matka Euroopan halki yhdessä parhaan ystävänsä ja salaisen ihastuksensa Percyn kanssa ennen kuin hänen pitää ottaa sukutilan hoito vastuulleen. Viime hetkellä Montyn isä kuitenkin puuttuu suunnitelmaan pakottaen matkalle mukaan aikuisen holhoojan sekä Montyn pikkusiskon Felicityn. Holhoojan matkasuunnitelmaan kuuluvat edustusjuhlat Pariisissa johtavat yhteen Montyn vastuuttomammista päätöksistä, ja yllättäen matkalaiset saavatkin huomata, että heitä ajetaan takaa syistä, joita he eivät aivan ymmärrä. Mutta niin ei voi olla: suunnitelmaa ja reittiä on muutettava, jotta tilanne saadaan selvitettyä loppuun saakka, ja seikkailu johtaa niin odottamattomiin paikkoihin kuin yllättävien liittolaisten seuraan.

Sisältövaroitukset kirjalle: ableismi, homofobia, bifobia, rasismi, perheväkivalta, alkoholismi, PTSD

Alkuun täytyy sanoa disclaimerina, että kuuntelin tämän kirjan suurimmaksi osaksi matkalla Saariselältä Tampereelle bussilla ja yöjunalla, joten yötä myöten kykyni keskittyä ei ollut parhaimmillaan. Lisäksi tämä tapahtui kaksi kuukautta sitten. Mutta sivuseikkoja! Erinomainen kirja oli erinomainen kaikesta huolimatta.

Aivan ensin tästä kirjasta täytyy sanoa, että se on ääneennaurattavan hauska - ainakin jos rakastettava kusipää -tyyppiset hahmot ovat mieleesi. Monty on monissa asioissa etuoikeutettu ja hyväosainen, valkoinen nuori mies ja sen myötä paikoin hieman rasittava, mutta myös kerrassaan hurmaava ja ihastuttava biseksuaalinen katastrofi. Hän oppii virheistään ja korjaa vääriä uskomuksiaan oppiessaan maailmasta ja etuoikeuksistaan lisää, mikä oli yksi suosikkiasioistani tässä kirjassa yleensä ja Montyssa hahmona erityisesti. Sydänsäryltä ei kuitenkaan säästytä, kun lukija kirjan aikana oppii enemmän Montyn suhteesta isäänsä, väkivallasta ja ikuisesta riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunteesta, joka lopulta on johtanut Montyn alkoholismiin. Äänikirjan lukija oli saanut täydellisesti kiinni Montyn olemuksesta ja The Gentleman's Guide onkin yksi parhaita äänikirjakokemuksiani tähän päivään saakka! Hän tekee myös Percyn ja Felicityn äänet eläviksi ja aidoiksi.

Kirjan seikkailujuoni ympäri Eurooppaa on erilainen kuin odotin, ja tarinaan sisältyy myös fantasiaelementtejä (mistä en tokikaan valita). Juoni etenee nopeasti ja pysyy viihdyttävänä läpi kirjan. Pidin erityisesti siitä, miten hienovaraisesti juonen uudet elementit rakentuvat edellisten päälle ja miten huolellisesti juonen kokonaisuus rakentuu. Siitä huolimatta juoni ei aina ole kovin koherentti, ja Mackenzi Lee onkin sanonut, ettei hän tee paljon suunnitelmia ennen kirjoittamista, vaan antaa tekstin näyttää, mihin tarina seuraavaksi vie. Se kyllä näkyy tässä kirjassa, mutta ei ainakaan minun menoani haitannut.

Ihmissuhdekonfliktin osalta The Gentleman's Guide hieman ärsytti minua. Montyn ja Percyn välillä on lukijaa nerokkaasti kiduttava slow-burn, joka antaa vähän perään heti alussa, mutta nappaa sitten senkin vähän pois ja välienselvittelyä saakin sitten odotella aivan loppuun saakka. Toisaalta arvostan hyvää slow-burnia (viha-rakkaussuhteeni niiden kanssa on ikuinen), toisaalta minua ärsytti että poikien välinen konflikti tuntui epäuskottavalta ja liian helposti ratkaistavissa olevalta siihen nähden, millaisiin mittasuhteisiin se paisuu.

Vielä sananen kahdesta muusta päähenkilöstä. Percy on tummaihoinen, kroonisesti sairas queer-mies 1700-luvulla, eli ihminen, josta ei pahemmin historiallista fiktiota kirjoiteta. Hän sairastaa epilepsiaa, joka oli tuohon aikaan vielä hyvin huonosti tunnettu sairaus, ja siihen liittyi vahvaa "riivatuksi tulemisen" ynnä muun hevonsonnan höystämää stigmaa. Yksi kirjan tärkeimmistä viesteistä on kuitenkin se, että "parantumisen" tarvitse olla sairaan tai vammaisen ihmisen elämän tavoite, vaan sairauden tai vamman kanssa voi elää täyttä ja elämisen arvoista elämää. Elämä kun on elämisen arvoista aivan itsessään, ilman vaatimuksia siitä, että kaikkien tulisi sopeutua terveen yhteiskunnan asettamiin raameihin.

Lisäksi Felicity, voi Felicity. 15-vuotias lääketieteeseen intohimolla suhtautuva pikkusisko, jolla ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä Montyn säätämiselle. Hän on fiksumpi ja lukeneempi kuin kumpikaan pojista, mutta kukaan ei ole hänelle siitä credittiä antanut, sillä siinä missä Monteguen taloudessa Montyn tekemisiä on valvottu suurennuslasilla, Felicity ei ole saanut huomiota nimeksikään. Hän on piilottanut oppikirjansa romaanien kansien väliin ja hänellä on suuria unelmia siitä huolimatta, että naisten asema on kotona ja koulutus rajoittuu soveliaaksi leidiksi opiskeluun. Felicity kuitenkin uskoo lujasti omaan arvoonsa ja oikeuksiinsa ja näpäyttää myös Montya sormille joka kerta kun tämä sanoo jotakin typerää. Hän on trion aivot ja syy miksi he selviävät hengissä kirjan loppuun saakka, mutta myös hän saa oppia ja kehittyä esimerkiksi homofobisten uskomustensa kanssa kirjan aikana.

Yksi tämän vuoden suosikkikirjoistani ilman muuta. Ehdoton suositus, ja toivon kovasti että tämä kirja suomennettaisiin!

Viisi tähteä