Kun tämä postipaketti saapui, olin töissä (siis, au pairin töissäni, kotona, samassa rakennuksessa kuin johon paketti tuli). Avasin sen silti heti. Myöhemmin illalla, kun sain rauhassa keskittyä sen sisältöön, postasin Twitteriin seuraavasti:
Olin tilannut Fountain Bookstoresta ennakkotilauskappaleen, johon kuului kirjailijan käsin piirrustama pääkallopiirros ja hänen piirtämänsä ja nimikirjoittamansa bookplate.
En kuitenkaan aloittanut aarrettani saman tien. Halusin tehdä jotain erityistä. Niinpä otin sen mukaani kun lähdin ulos kävelylle, ja aloitin sen lukemisen Englannin kylän lempipaikassani. Oli niin kylmä, että luin siellä vain prologin, mutta ilmassa oli hyvin seremoniallinen tuntu.
Sitten varsinaiseen kirja-arvioon. Spoilers ahead.
Glendowerin etsintä on loppusuoralla. Blue, Gansey, Ronan ja Adam ovat onnistuneet löytämään maanalaisista luolista paitsi Glendowerin tyttären, myös Bluen äidin ja isän. Tämän lisäksi ovat vähemmän viisaat yksilöt herättäneet sen, jota ei tullut herättää, joten aika on käymässä vähiin. Gansey ja Blue ponnistelevat suhteensa ja Bluen kirouksen välimaastossa samalla kun Adam ja Ronan käyvät läpi omia tunteitaan. Noahista ei ole enää paljoa jäljellä, mutta lopulta hänellä on ratkaiseva rooli tapahtumien kulussa.
The Raven King vie sarjan kauniisti loppuun tarjoten selityksiä ja vastauksia, mutta säilyttäen kaiken sen taianomaisuuden ja mysteerin mikä tekee sarjasta niin erityislaatuisen. Minusta on ihanaa, että tässä kirjassa palataan Ronanin näkökulmalukuihin, sillä hän on suosikkini. Ronanin ja Adamin tarina on melkein liian hyvää ollakseen totta. Myös Bluen isän sivujuoni on erikoinen ja odottamaton, mutta ah niin kaunis.
En oikein tiedä, mitä ajattelen Henrystä. Hänet esiteltiin edellisessä kirjassa selkeästi pohjustaen isompaa roolia seuraavaan kirjaan, mutta olen aina hieman skeptinen uusien merkittävien hahmojen suhteen kesken sarjan. Henryssä itsessään ei ole mitään vikaa, hän on oikein herttainen hahmo, mutta hänen asemansa sarjan dynamiikassa epäilyttää minua yhä jonkin verran.
Jostain syystä kirjan epilogi ei erityisesti miellyttänyt minua. Se tuntui epämääräiseltä ja epäolennaiselta, mikä on tietenkin pettymys. Olen kuitenkin valmis antamaan tämän anteeksi muuten loistavan sisällön nimissä.
Juoni on huolella rakennettu ja erityisesti kolmannen nukkujan, demonin, kuvaukset ovat hurjia ja kamalia. Itselleni lähes sietämättömiä, suhtaudunhan ampiaisiin ja niiden sukulaisiin lähes yhtä kauhulla kuin Gansey. Sen lisäksi mieleeni on jäänyt ikonisuutta huokuva "Make way for the Raven King!" -kohtaus, joka johtaa Ganseyn viimein aarteensa luokse.
Viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti