Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Teos, 2012. S. 330.Tämä kirja on ollut lukulistallani yläasteelta asti, mutta syystä ja toisesta jäänyt jonoon vielä sittenkin kun olin sen joululahjaksi saanut. Äitini sen luettua, ja lämpimästi suositeltua, avasin viimein nämä siniharmaat kannet enkä pettynyt.
Vesi on vähissä. 17-vuotiaasta Noriasta on isänsä opissa tulossa teemestari, muinaisen ja arvostetun ammatin harjoittaja, kun isä paljastaa hänelle suuren ja tarkoin varjellun salaisuuden: tunturin sisällä piileksivän lähteen. Mikäli perheen salaisuus ikinä paljastuu, ovat Noria ja hänen perheensä suuressa vaarassa, sillä veden piilotteleminen on rikoksista suurin. Ankara sotilasvalta vahtii kaikkien toimia, ja vesiannosten pienentyessä myös teemestarin taloa valvotaan entistä tiukemmin.
Teemestarin kirja on uskomaton kuvaus mahdollisesta, ellei jopa todennäköisestä tulevaisuudesta, jossa nykyisestä Suomesta on jäljellä enää auringon paahtamat pohjoisimmat osat. Väki on köyhää ja epätoivoista, tarvikkeita kaivellaan jättimäisestä muovihaudasta ja meidän aikamme teknologia totta enää taruissa. Noria on kiinnostunut entisajoista ja siitä, miten ihmisillä oli tapana elää ennen lopullista katastrofia, mutta hänen ystävänsä Sanja ei tätä intoa ymmärrä. Miksi välität heistä, Sanja kysyy; eiväthän hekään välittäneet meistä. Tämä lausahdus iski syvälle.
Kirjan kieli on kaunista ja helposti eteenpäin soljuvaa. Se on runollista tavalla, johon Iida Sammalisto varmaankin Tähtimosaiikissaan pyrki, mutta ei yltänyt. Itärantakin on debyyttikirjailija, mutta tietää selkeästi paremmin mitä tekee, ja osaa käyttää tyyliään herättämättä siirappisuuden yliannostusta lukijassa. Kirjassa on paljon tunnelmaa, mutta vähän kuvailua - Itäranta osaa maalata juuri oikeat vaikutelmat muutamalla tarkkaan harkitulla siveltimenvedolla.
Minun on edelleen hieman vaikea ymmärtää, miten jäin niin täysin koukkuun, vaikka tarina oli niin vähäeleinen. En ole koskaan lukenut mitään tämän kaltaista, mutta se oli täydellisen kiehtovaa ja lumoavaa. Sydäntäsärkevä tarina pitää otteessaan loppuun asti, ja välillä juoni suorastaan laukkaa eteenpäin, vaikka kerronnan tahti pysyykin rauhallisena, harkittuna. Pidän erityisesti siitä, miten kirjassa kerrotaan yhden kylän yhden tytön tarina, ja dystooppinen maailma jää taustalle, selvästi suunniteltuna mutta tarinan kannalta epäolennaisena tekijänä.
Teemestarin kirja on parhaita ikinä lukemiani kirjoja. Toivon, että sille ei tule jatko-osaa, sillä se on itsessään kaikki, mitä se ikinä tulee tarvitsemaan.
Viisi tähteä.
Kaiken lisäksi saan tällä kirjalla kolme kohtaa HelMetin haasteista! Kaksi 2015- ja yhden 2016-puolelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti