Kun Harry Potter and the Cursed Child -näytelmän ennakkonäytökset pyörähtivät käyntiin, alkoi juonesta tihkua tietoja joiden mukaan näytelmän juoni oli hyvin epätyydyttävä. Suhtauduin siis ilmestyvään käsikirjoitukseen varauksella, mutta positiivisin mielin - tarpeeksi positiivisin, että kiersin päivää ilmestymisen jälkeen kaikki Helsingin keskustan kirjakaupat vain löytääkseni ne tyhjinä Cursed Childista. Varasin teoksen, ja sen saapumisen jälkeenkin minulla meni vielä aikaa aloittamiseen. Nyt kun näytelmän loppuun lukemisestakin on jo muutama kuukausi, en vieläkään oikein tiedä, mitä ajatella.
Albus Potter odottaa Tylypahkan odottamista innolla, mutta saa pian todeta, ettei kaikkien taivas näytä samalta. Perhehistorian painama Albus joutuu koulussa epäsuosioon tultuaan lajitelluksi Luihuiseen ja ystävystyttyään Scorpius Malfoyn, isänsä kiusaajan pojan, kanssa. Kun Albuksen neljännen vuoden alussa huhut alkavat kiertää pimeiden voimien noususta ja vanha Amos Diggory tulee pyytämään Harrylta apua poikansa takaisin saamiseksi, Albus päättää tehdä jotain suurta ja hyvää: tuoda takaisin Cedric Diggoryn, kolmivelhoturnajaisten ja Voldemortin viattoman uhrin. Avukseen hän saa Cedricin serkun Delphi Diggoryn, sekä tietenkin uskollisen ystävänsä Scorpiuksen.
Tästä eteenpäin en voi välttää spoilereita. You have been warned.
Monet ovat pettyneet Cursed Childiin pahan kerran, enkä syytä heitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että monet myös odottivat liikoja. Tulee muistaa, että kyseessä on näytelmä eikä romaani, joten sen lukeminen on pakostakin erilainen kokemus. Kuvailua on hyvin vähän ja se mitä näyttämöohjeissa on, on näyttämöohjeiksi itse asiassa aika paljon. (Näyttämöohjeet ovat myös monessa kohdassa hyvin omituiset.) Tämä ei myöskään ole enää Harry Potter -kirja, vaikka sitä sellaisena tietenkin markkinoidaan. Tarkoitan tällä, että se tarina on kerrottu ja kääritty kasaan, ja tässä meillä on jotain aivan uutta. Ihmiset, jotka odottavat nimenomaan uutta Potter-kirjaa, pettyvät väkisin.
Nekin meistä, joiden odotukset eivät olleet aivan niin korkealla, saattavat silti tuntea olonsa hämmentyneiksi. Minä ainakin tunnen. Näytelmän keskeinen juonenkäänne on nimittäin paljastus, jonka mukaan Delphi onkin Voldemortin tytär. Tämä tuntuu epäuskottavalta ja omituiselta monestakin syystä, ja paljon paremman selityksen Delphin asemalle ja sukulaisuudelle Voldemortiin voit lukea täältä.
Jos jätetään merkittävimmän plot pointin omituisuus huomiotta, tarinan juoni on itse asiassa kiinnostava ja mukaansatempaava. Yrityksissään pelasta Cedric Albus ja Scorpius matkailevat menneisyyteen muutamankin kerran, ja saavat aikaan mitä erilaisimpia ja mielenkiintoisimpia tulevaisuudenkuvia palatessaan. Ne olivat ehkä suosikkikohtiani koko näytelmässä. Monet ovat vihastuneet skenaariosta, jossa Cedricistä onkin selvittyään tullut kuolonsyöjä, mutta henkilökohtaisesti pidin tuostakin käänteestä.
Cursed Child ei keskity vain Albuksen ja Scorpiuksen seikkailuihin, vaan monissa kohtauksissa pääosan vie Harryn sukupolvi. Tämä on ymmärrettävää, sillä he ovat lukijoille ja katsojille tuttuja ja rakkaita, mutta mielestäni heidän kohtauksiaan olisi voinut olla inasen vähemmän. Monet niistä ovat merkittäviä ja mielenkiintoisia, mutta joitain olisi voinut jättää pois tai vaihtaa fokuksen nuorempiin päähenkilöihin.
Nuoremmista päähenkilöistäkin minulla on sananen sanottavana. Ensinnäkin: kuten kaikki muutkin maailmassa, rakastan Scorpius Malfoyta. Hän on suloinen ja herkkä nörttipoika, jota on kohdeltu huonosti vaikka hän ansaitsee vain rakkautta. Toiseksi, heteronormatiivisuus on syvältä.
Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa siltä kuin haluaisin vain kaiken oleva HLBT+, mutta tässä on kyse enemmästä kuin vain siitä. Albuksen ja Scorpiuksen kaikki yhteinen vuorovaikutus viittaa siihen, että heistä on tulossa pari. Heidän tarinansa on kirjoitettu kuin minkä tahansa romanttisen parin tarina, paitsi että lopussa Scorpiuksen love interestiksi vedetäänkin sivuhahmojen joukosta Rose Weasley. Tämä ärsyttää minua syvästi siksi, että jos jompi kumpi Albuksesta ja Scorpiuksesta olisikin ollut tyttö, heistä olisi tullut pari näytelmän lopussa. Miksi siis niin ei käynyt nyt?
Kaksi ja puoli tähteä
Tällä tietenkin kuitataan näytelmä-kohta HelMetin 2016-haasteesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti