Tämä kirja on yksi lukuisista Englannin-ostoksistani. Olin Libertén kanssa Lontoossa, jossa lähinnä käytimme aikamme erilaisissa kirjakaupoissa. Yhdessä niistä Liberté bongasi Robin Talleyn kirjan Lies We Tell Ourselves (arvio tulossa), ja toisessa näimme tämänkin. Innostuin siinä vaiheessa What We Left Behindista enemmän, ja se lähti mukaani siitä huolimatta, että olin vannonut, etten ostaisi kyseisellä Lontoon-reissulla yhtäkään kirjaa. Hups.
Toni ja Gretchen ovat olleet yksityisen tyttökoulunsa täydellisin pariskunta siitä saakka, kun Gretchen muutti kaupunkiin. He eivät ikinä riitele ja näkevät toisiaan jatkuvasti. Yliopiston alkaessa kaikki kuitenkin muuttuu, kun Gretchen paljastaa viime hetkellä lähtevänsä New Yorkiin eikä Bostoniin, kuten he olivat yhdessä sopineet. Toni tuntee olonsa petetyksi, mutta he päättävät pärjätä. Erillään ollessaan asiat kuitenkin muuttuvat: Toni löytää uusia ystäviä ja alkaa käydä läpi muunsukupuolista identiteettiään tarkemmin, kun taas Gretchen joutuu pohtimaan, kuka hän on ilman Tonia.
Ensin hieman sanastoa vähemmän perehtyneelle lukijalle. Toni käyttää kirjan edetessä itsestään muutamia erilaisia sukupuoli-identiteettiä ilmaisevia sanoja, ja mainitsee vielä useampia. Mieleeni ovat jääneet ainakin genderqueer, genderfluid, non-binary ja gender non-conforming. Sanoilla on erilaisia painotuksia ja vivahteita, mutta viime kädessä niiden kaikkien viesti on, että henkilö identifioituu perinteisen sukupuolibinäärin (mies-nainen) välille tai ulkopuolelle. Suomeksikin näille identiteeteille on useita sanoja, esimerkiksi ei-binäärinen, muunsukupuolinen ja kolmas sukupuoli. Myös genderqueer- ja genderfluid-sanoja käytetään suomeksi. Nämä kaikki identiteetit kuuluvat transsukupuolisuuden sateenvarjon alle. Transsukupuolinen henkilö ei identifioidu syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa, toisin kuin cissukupuolinen henkilö.
Jo kirjan alussa Toni identifioituu genderqueeriksi. Toni ei käytä muista, eikä halua itsestään käytettävän minkäänlaisia sukupuolittuneita sanoja. Englannin kielessä nämä sanat näyttäytyvät erityisesti pronomineissa, ja muunsukupuoliset englanninkieliset ihmiset usein käyttävät joko they/them-pronomineja tai uudispronomineja, kuten ze/zir. Toni ei kuitenkaan halua käyttää mitään näistä, joskin hän kirjan edetessä kokeilee useita erilaisia pronomineja ja ne ovatkin yksi kirjan vallitsevista aiheista. Gretchen sen sijaan on cisnainen ja lesbo, ja Tonin taistellessa selvittääkseen kuka hän on, joutuu myös Gretchen pohtimaan omaa identiteettiään uusiksi: voiko hän olla lesbo, jos hänen kumppaninsa ei ole nainen?
Minusta oli heti alkuun selvää, että hyvinhän tässä ei käy - Tonin ja Gretchenin riitelemättömyyttä painotetaan niin paljon, että pyörittelin silmiäni. Pian käykin ilmi, että itsensä löytämisen tuiskussa ja tyrskyissä kumpikaan ei onnistu kommunikoimaan kumppanilleen haluamiaan asioita kovin hyvin. Tämä ahdisti minua välillä, sillä lukijana ulkopuolelta on niin helppo nähdä, mitkä muutamat kysymykset ja selitykset selvittäisivät kaikki ongelmat. Kommunikaatio-ongelmat ovat aiheuttaneet ristiriitoja omassakin ihmissuhdehistoriassani, ja olen sen kautta oppinut miten tärkeää on puhua asioista ja kysyä ne kysymykset, jotka mietityttävät. Jouduin välillä pitämään kirjasta pitkääkin taukoa, kun Tonin ja Gretchenin keskinäinen kommunikaatio (tai sen puute) otti päähän liikaa.
Tämä kirja on kuitenkin monella tasolla hyvin tärkeä kirja. YA eli nuorten aikuisten kirjallisuus on viime aikoina löytänyt paljon uusia, hienoja HLBT+ teoksia, mutta ne tuppaavat yhä keskittymään "pelkkien" perinteisten homojen ja lesbojen tarinoihin. Niin tärkeitä kuin nuo tarinat ovatkin, on myös äärimmäisen merkittävää saada muitakin ääniä pinnalle valtavirtakirjallisuuteen. Ei-binääriset identiteetit ovat yhä pitkälti varjoissa ja huomion puutteessa, joten Tonin olemassaolo on iso asia.
Valitettavasti kirjailija ei ole itse transihminen - lupaan puhua sen tärkeydestä enemmän seuraavassa transihmisistä kertovan kirjan arviossani. Tässä kohdin sanon vain sen verran, että jos luet kirjan arvioita Goodreadsista, suurin osa niistä sisältää kommentin (tai pitkän pohdinnan) siitä, että kirjan esittämä kuva siitä, mitä on olla genderqueer, on huono ja virheellinen. Niin helposti käy, kun cisihminen yrittää kertoa transihmisen tarinan.
Toinen hahmo, joka tekee tästä kirjasta tärkeän, on Gretchenin ystävä Carroll. Hän on homomies, kotoisin pienestä kaupungista ja käyttää läpi kirjan homofobista ja transfobista kieltä. Tämä on ongelmallista, sillä hän ei ikinä saa kurinpalautusta asiasta, mutta se on myös tärkeä huomio. Niin monet meistä kasvavat ilman kunnollista sanastoa ja yhteyksiä muuhun yhteisöön, niin monilla meistä on hyvin yksipuolinen kuva siitä, mitä on olla HLBT+. Kaikki yhteisön jäsenet eivät todellakaan ole perehtyneet erilaisiin identiteetteihin monipuolisesti, eivätkä välttämättä edes halua tukea muita kuin omaa identiteettiään. Carroll toimi ainakin minulle tärkeänä muistutuksena siitä, että HLBT+ yhteisöön kuuluminen ei automaattisesti tee ihmisestä mukavaa ja asioihin perehtynyttä yksilöä.
Siitä huolimatta, että kirja on monesta kohdin ongelmallinen, ärsyttävä ja hieman ahdistavakin, pidin tarinasta ja siitä, mitä Talley ainakin yritti kirjallaan saavuttaa. En suosittelisi tätä kirjaa varauksetta, mutta kriittiset lasit päässä se voi olla erittäin kiinnostava kokemus. Se myös jää vahvasti mieleen, mikä varmasti näkyy siitä, että onnistuin kirjoittamaan näinkin pitkän arvioin huhti-toukokuussa lukemastani kirjasta.
Kaksi ja puoli tähteä.
