 |
| https://www.vr.fi/cs/vr/img/d/1/1/Kirja14_700x350_VR.jpg |
Tapasimme Libertén kanssa Rautatieasemalla sunnuntaiaamuna kello 10.12 ja suuntasimme pankkiautomaatin kautta Pasilaan menevään junaan. Seikkailtuamme mitä jännittävimpiä reittejä pitkin Messukeskukseen (joskaan ei ymmärtääkseni aivan yhtä jännittäviä kuin mitä Liberté meni lauantaina) pääsimme lähes jonottamatta sisään sekä naulakoille. Sitten kimppuun!
Meillä oli puoli tuntia aikaa ennen Louhi -lavalla kello 11.30 alkavaa Salla Simukan haastattelua. (Louhi -lavastahan siis vastaa koulumme iskujoukko, KirjaKallio. Itse en siihen kuulu, ole kuulunut, enkä aiokaan, mutta he tekevät laadukasta työtä.) Suuntasimme isojen kirjakustantamoiden ja -kauppojen ohi suoraan antikvaariselle puolelle ja sieltä löytyvälle Vantaan antikvariaatin 2€/kirja osastolle, joka oli jo viime vuodesta tuttu. Ehdimme katsella pöydät lähes kokonaan läpi ja löytää muutaman potentiaalisen ostoksen ennen kuin oli aika rientää.
Olen jo aiemmin lukenut Simukan Lumikki -trilogian ensimmäisen osan Punainen kuin veri ja luin seuraavat osat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu nyt messuviikolla juuri haastattelun takia. (En halunnut vahingossakaan spoilaantua tapahtumista haastattelun aikana. En varmaankaan olisi spoilaantunut, mutta parempi katsoa kuin katua, ja nythän ne on luettu. Postaus tulossa lähiaikoina.) Salla Simukka osoittautui todella mielenkiintoiseksi ja mukavaksi henkilöksi ja hän puhui kirjoistaan rehellisesti ja hauskasti. Tykkäsin todella paljon hänen tyylistään puhua ja olla yleisön edessä - hän oli luonteva, eikä yrittänyt liikaa (kuten hänen tekstissään toisinaan käy). Myöskin haastattelijat hoitivat hommansa hyvin ja puoli tuntia kului nopeasti.
 |
| Salla Simukka on siis tämä mustatukkainen, lähinnä kuvaajaa istuva. |
Haastattelun lomassa oli myös hauska seurata taustalla koko ajan työtään tekeviä taiteilijoita, jotka ymmärtääkseni ovat vastuussa koko Louhi -lavaa ympäröivästä komeudesta. Upeaa jälkeä.
Hauskan ja antoisan puolituntisen jälkeen suuntasimme takaisin antikvaariosastolle ja kävimme huolella kojuja läpi yksi toisensa jälkeen kello yhteen asti, jolloin totesimme, että nyt on liian nälkä, ja vaihdoimme messusalia ruokamessujen puolelle. Löysimme kivan (ja ruuhkaisan) italialaisen pizzapaikan josta ostimme puolikkaat Margherita -pizzat (eräs mummo kiilasi kavereineen törkeästi eteeni jonossa). Söimme ja totesimme, että nyt olisi jälkiruoan paikka, mutta valitettavasti emme löytäneet yhtäkään järkevänhintaista jäätelökojua, joten jätimme asian sikseen ja palasimme (jälleen!) antikvaariosastolle.
Louhi -lavalla alkoi kahdelta paneeli nimeltä Paranormaali romanssi, joka kiinnosti meitä molempia aiheensa puolesta, jossa oli mahtavat panelistit ja lisäksi vielä eräs ystävämme toisena haastattelijoista. Neljää minuuttia ennen määräaikaa tajusimme, mitä kello on, suuntasimme paikan päälle ja saimme vielä istumapaikat - jopa suoraan lavan edestä! Tämä olikin antoisa kokemus.
 |
| Vasemmalta oikealle: haastattelijat Saara ja Veera, toimittaja Maria Petterson, kustannustoimittaja Ulla Huopaniemi-Sirén, kirjailijat Salla Simukka ja Vilja-Tuulia Huotarinen sekä kustannustoimittaja Jussi Tiihonen. |
Olin erityisesti odottanut toimittajan ja kirjailijoiden näkemistä livenä (vaikka Simukan näinkin jo aiemminkin päivällä), sillä olen heidän kaikkien tekstejä lukenut ja niistä nauttinut. Etenkin Maria Pettersonin - silloin kun hän vielä kirjoitti Nyt -liitteen kolumnia Mitä ajattelin tänään, luin sen aina! Se oli ihana! (Nykyään koko kolumnia ei ole enää olemassa.) Mutta siis, Maria Petterson on suuri toimittaja-idolini. Hän oli todellisuudessakin yhtä sanavalmiin ja mahtavan tyypin oloinen kuin tekstiensä perusteella, joten en todellakaan joutunut pettymään. Jollain tasolla hän myös muistutti minua seitsemännen luokan matematiikanopettajastani (myös Maria -niminen) joten hassusti hän tuntui vähän niin kuin kaverilta, tai ainakin tutulta:)
Salla Simukalta olen tosiaan lukenut Lumikki -trilogian ja Vilja-Tuulia Huotariselta Silja -trilogian sekä Valoa, valoa, valoa -nimisen kirjan. Jälkimmäisen omistankin ja hänen tuotannostaan pidän paljon, vaikka varsinkin Siljojen lukemisesta on jo aikaa. En kuitenkaan ennen tiennyt edes miltä hän näytti, mutta kävi ilmi, että hänelläkin oli todella fiksuja ajatuksia ja hauskoja juttuja! Ja Salla Simukka loisti jälleen terävine huomioineen ja sarkastisine kommentteineen.
Kustannustoimittajat olivatkin sitten jännittävämpää porukkaa. Huopaniemi-Sirén ei sanonut paljon mitään, vaikka seurasi kyllä kiinnostuneen oloisena keskustelua - Tiihonen taas sanoi paljonkin, mutta hänen juttunsa menivät toisinaan ohi aiheen ja hän aloitti koko paneelin sanomalla, ettei edes tiedä, mitä paranormaali romantiikka tarkoittaa eikä ole genreen lainkaan tutustunut. Mielestäni oli erikoista, että hän siis oli suostunut panelistiksi... mutta osa hänen kommenteistaan oli ihan järkeviä ja ainakin hän piti keskustelua tehokkaasti yllä.
 |
| Kiinnitä huomiota myös seinämaalaukseen. Mieletöntä taitoa! |
Paneeli oli tunnin mittainen ja ensimmäisen ehkä viiden minuutin jälkeen haastattelijoiden ei tarvinnut sanoa kerrassaan mitään varmaan kahteenkymmeneen minuuttiin, sillä keskustelu lensi. Läpi käytiin lähes kaikki pinnalla olleet ja/tai olevat paranormaalia romantiikkaa edustavat kirjasarjat, pohdittiin sitä, mitä genre kohtaa seuraavaksi, puhuttiin panelistien omasta suhteesta paranormaaliin romantiikkaan, telepaattiset kivet nousivat esille useammin kuin kerran... Minusta oli mukavaa, etteivät haastattelijat myöskään väkipakolla tunkeneet kysymyksiään väliin, vaan esittivät ne silloin, kun keskustelu alkoi itsestään hiipua - hyvä haastattelijat! Panelisteilla oli siis värikkäitä, älykkäitä, kiinnostavia ja hauskoja asioita sanottavanaan ja kaiken kaikkiaan paneeli oli erittäin nautittava kokemus! Jos joskus suuntaat kirjamessuille ja KirjaKalliolla on jokin mielestäsi kiinnostava paneeli, niin mene ihmeessä katsomaan se - laatua luvassa.
Ette varmaan edes arvaa, mihin päädyimme jälleen paneelin jälkeen. Ettei vain olisi antikvaarinen osasto! Mutta minulle kirjamessujen pääpointti on aina nimenomaan tämä puolisko, sillä paikalla olevista antikvariaateista tekee usein todellisia löytöjä erittäin halvalla, eikä minua ainakaan haittaa, vaikka kirjani ovat käytettyjä. Silloinhan ne ovat vain nähneet enemmän elämää. Valitsimme pinssejä jonkin scifi- ja fantasiaseuran kojulta ja kiertelimme kiertelymme loppuun. Aivan viimeiseksi ostin Suomalaisen kirjakaupan osastolta äidilleni syntymäpäivälahjan, ja sitten suuntasimme väsyneinä ja painavien kassien kera Libertén luokse nauttimaan ostoksistamme ja katsomaan lastenleffoja. Ihana päivä.
 |
| Pinssi yksi. Se on oikeasti musta mutta heijastaa kirjahyllyäni. (Sekä ajatus- maailmaani...) |
 |
| Pinssi kaksi. Tiesin, että tämän tarvitsen, heti kun näin sen. Olen pinoaja pahimmasta päästä. |
 |
| Kahden euron pisteen löytöjä. Sarja on minulle täysin vieras mutta tullee tutuksi:) |
 |
| Pakolliset messuperinteet eli aina pitää kartuttaa Christie -kokoelmaa:) |
 |
| Tämä on sellaisen sarjan ensimmäinen osa josta sain seitsemännen osan aikanaan syntymäpäivälahjaksi serkultani. Ajattelin, että jos nyt jätän tämän hyllyyn, kadun sitä enkä tiedä saanko sarjaa ikinä muuten alkuun... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti